Taas yksi työmatka Helsinkiin, lähtö P274:llä Oulusta 2.3.2010 klo 23:52. Siis teoriassa, aikataulun mukaan. Ennen kotoa lähtöä seurasin Jukusta, onko juna tulossa ja jos on, niin milloin. Odotettavissa oli viivästystä, sillä samana päivänä jo kaksi junaa oli jäänyt Isohaaran miinaan Laurilassa - paksu lumikerros hitaasti ajettavalla rataosalla osoittautui Sr1:lle liian kovaksi vastukseksi ja vauhdin huvettua lumeen oli vielä olemassa vaara, että veturi imaiseen sisälmyksensä täyteen lunta, jolloin meno hyytyy lopullisesti.
Ennakoin siis viivästystä, mutta Jukun tiedot päivittyvät toisinaan valitettavan hitaasti, joten en uskaltanut viivästyttää asemalle menoa tuntia enempää. Asemalle saavuttuani eli kello 0:40 tarkistin ensi töikseni odotushallin seinällä olevan aikataulunäytön.
Selvä juttu, nelisenkymmentä minuuttia odotusta tiedossa. No ei paha, onhan joskus odoteltu pitemmästikin. Yö oli lämmin, joten aikani kuluksi kävin ulkona kävelemässä ja kuvaamassa asemaratapihaa. Lumisia olivat ladut.
Kovin oli lumiseksi mennyt pikajunarungon viimeisen vaunun pääty; tässä vaunussa ei ollut ollenkaan tekstejä helmoissa, joten vaunun tunnisteet jäivät saamatta talteen.
Kun aiemmin ilmoitettu junan saapumisaika oli käsillä, oli raidenäyttöön ilmestynyt jo uusi tieto.
Ei muuta kuin takaisin sisälle odottamaan. Lunta oli portaillakin riittävästi, ei meinannut ovi mahtua kunnolla aukeamaan.
Positiivista oli se, että normaalisti kello 0:30 sulkeutuvan
odotushallin annettiin olla auki niin pitkään kuin tarve vaati. Kahden
aikaan kävi vartija tarkistamassa tilanteen, katsoi seinällä olevaa
aikataulunäyttöä, ja totesi että tullaanpa kolmelta uudestaan. Oli
nimittäin siinä vaiheessa saapumisaika siirtynyt taas eteenpäin.
Tulihan se juna sitten lopulta, kello 2:55, ja yllätyskin oli tarjolla: Isohaaran miinaan lauennut Sr1 oli laitettu hinaukseen ja vetovastuu annettu Dr16 2809:lle.
Seuraavan päivän työjärjestys meni lievästi sanoen uusiksi, koska juna, jonka olisi pitänyt saapua Helsinkiin kello 8:36, oli perillä vasta muutamaa minuuttia vaille 12.


Kommentit