Jotenkin se kesä menee aina niin, ettei tule harrastetuksi junakuvaamista - videoinnista puhumattakaan - vaikka silloinhan olosuhteet olisivat parhaimmillaan. No, ehkä ensi kesänä taas...
Muutaman kerran kuitenkin sain jotain tarttumaan muistikortille.
Keväällä tuotiin Karjalan tasavallasta haketta Toppilan lämpövoimalaitokseen poltettavaksi komeilla vihreillä hakevaunuilla. Niitä oli yleensä kuusi kappaletta kerrallaan Tuiran asemalla, josta lasti siirrettiin rekkaan ja rekalla sitten perille. Käyttökelpoisia raiteitahan ei Toppilan voimalaitokselle asti enää mene. Kesäkuun alussa jäi jostain syystä yksi vaunu Tuiraan. Mitään päällepäin näkyvää vikaa en vaunusta huomannut, mutta jokusen viikon se Tuirassa oli ja sitten pääsi kotiin. Tässä se on kuvattuna 3.6.2009.
Kesäkuun 26. päivänä oli asiaa aamulla Toppilaan, ja kun olin paikalla vähän etuajassa, viivyttelin hetken kuvaamalla P873:n Tervahovintien ylittävällä sillalla. Kesäaamu oli kauneimmillaan.
Heinäkuun lopulla, viimeisellä kesälomaviikolla, kävin juniorin kanssa Kiirunassa kaivosta katsomassa. Tokihan myös rautatieasemalla piti käydä kuvaamassa iltaa odotteleva yöjunanrunko; päivän hiipuessa yöksi nämä vaunut lähtevät pitkälle matkalleen kohti Tukholmaa.
Kotimatkalla pysähdyttiin Torniossa, jossa aamusumun keskellä tehtäviä odotteli Dv12 2629. Taustalla lajitoveri 2503.


Kommentit